Blom Kartta

Blom Kartan historia alkaa vuodesta 1951, jolloin joukko maanmittaus- ja kartoitusalan ammattilaisia perusti Kunnallistekniikka Oy:n tarjoamaan suunnittelupalveluita kunnille. Pian perustamisensa jälkeen yhtiö päätti keskittyä kartoitus- ja mittauspalveluihin.

Kunnallistekniikka aloitti kansainvälisen toiminnan 1960-luvulla ja ryhtyi käyttämään nimeä Finnmap. Vuonna 1993 yhtiön suomalaiset toiminnot siirrettiin FM-Karttaan, jonka norjalainen Blom-konserni osti vuonna 2004. Pian yrityskaupan jälkeen yhtiön nimeksi vaihdettiin Blom Kartta. Tuorein muutos tapahtui keväällä 2016, kun norjalainen paikkatietoalan konserni TerraTec AS osti Blom Kartan.

Blom Kartta on Suomen johtavia paikkatiedon kerääjiä, käsittelijöitä ja mallintajia. Blom Kartta kerää paikkatietoa keilaamalla, kuvaamalla ja perinteisillä maastomittauksilla. Tiedonkeruussa käytetään lentokoneita, helikoptereita, autoja, veneitä ja miehittämättömiä lentolaitteita. Kerätty tieto jalostetaan aina asiakkaan haluamaan muotoon – olipa sitten kyseessä perinteinen kunnan kantakartta, metsävaratietoa tai 3D-malli yhdyskuntasuunnittelun ja kaavoituksen perustaksi.
Blom Kartalla on toimipisteet Helsingissä ja Joensuussa.

Blom Kartta noudattaa laadunvarmistuksessaan ulkoisesti auditoitua laatujärjestelmää, jolle on myönnetty ISO 9001:2015 sertifikaatti. Blom Kartan sertifioitua toiminta- ja laatujärjestelmää sovelletaan yrityksen johtamiseen, myyntiin ja projektityöhön, joka sisältää ilmakuvauksen, laserkeilauksen, katunäkymäkuvauksen ja maastomittaukset sekä karttojen, ilmakuvien, metsävaratietojen, maastomallien ja muun paikkatiedon tuottamisen.

sertifikaatti